Hauen kutu Puujärvessä alkaa pian
Kuvassa on puujärven kalastusreissun saalis tältä aamulta. Suurempi hauki painoi 1,9 kg, pienempi 1,2 kg ja ahven 400 g. Mädin vuoksi hauet ovat vielä lihavahkoja. Haukien mäti oli kuitenkin jo aika juoksevaa, joten kutu Puujärvessä alkaa pian. Järvessä on hyvä haukikanta ja jokaisen poistetun kalan mukana vedestä poistuu myös ravinteita.
Metsähallituksen mukaan tammi-maaliskuussa on kalastonhoitomaksuja koko maassa maksettu 25 prosenttia viime vuoden vertailuajanjaksoa enemmän. Syy tähän on ilmeisesti lämmin sää ja koronaepidemia. Puujärveen pyydyslupia saa Ellan kukasta.
Alla on ladattavaksi tekstiä Maaseudun Tulevaisuuden jutusta "Hauen kutu voi alkaa etelässä pikavauhtia" (MT, 08.04.20, Harri Kallio-Kurssi). Juttu innosti laittamaan verkot veteen viime yöksi.
Sivun alemmassa kuvassa on savustettu ahven seuranaan palanen savustettua haukifilettä. Hauki on vähärasvainen ja kuivaa helposti savustettaessa. Jos tuntuu siltä, ettei savustettu hauki ole tarpeeksi lihottavaa, voi kuvan tapaan laittaa kalan päälle savustumaan pari siivua pekonia. Savustetuissa oli vain yksi vika - ne on tätä kirjoittaessani jo syöty.
Pekka Koivukoski