Vedet tummuvat

20.05.2020

Ilta-Sanomat kertoo Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan metsäjärvien pintavedet ovat tummentuneet viime vuosikymmeninä. Ennen kaikkea ruskea väri on seurausta veteen liuenneesta humuksesta.

Veden tummenemista on havaittu erityisesti alueilla, joilla vaikuttivat happosateet 1990-luvulle saakka. Lisääntynyt sade on voimistanut tätä ilmiötä. Selkärangattomien määrä vähenee pintaveden tummentuessa, ja selkärangattomat ovat monien kalojen ja sorsalintujen pääasiallinen ruoanlähde. Olisikohan tällä yhteytensä vesilintujen epäiltyyn vähenemiseen Puujärvessä?

Puujärvessä humus näkyy mm. rannoille kertyvästä vaahdosta kovien tuulten jälkeen. Humusta valuu järveen laskuojista ja rannoilta. Joissain valuma-alueen rengaskaivoissa on myös humusta, mikä on toki samaa alkuperää, mutta saattaa kertoa myös siitä, että kaivoon pääsee pintavesiä. Alueen kaivoissa on yleisesti myös maaperästä johtuvia aika korkeita rauta- ja mangaani-pitoisuuksia. Paikoin porakaivojen ongelmana on taas radon.

Pekka Koivukoski